sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Metsätyöt jatkuvat

Metsässä on mukavaa! Tänään taas suuntasimme viettämään aurinkoista talvipäivää Ritakujalle. Nyt kaatui jo muutama isompikin puu, ei sitä uskoisi minkälainen määrä havuja yhteen kuuseen mahtuu!

Metsätontti on loistava rakennuspaikka lapsiperheille! Pauli viettää siellä pidempiä aikoja ja Miia tulee tyttöjen & runsaiden eväiden kanssa parin tunnin visiitille. Petra ja Pihla leikkivät innoissaan kotileikkiä ison kiven juurella ja jaksavat viettää siellä sen parituntisen oikein loistavasti. Yhtään aikaisemmin tämä ei olisi kyllä onnistunut, vielä viime talvena Pihla olisi jaksanut puolisen tuntia ja halunnut pian jo kotiin, tai ainakin äidin syliin.

Kaksi paksua koivutukkia raahattiin kiven viereen penkeiksi ja Pauli on sahannut tytöille tukeista runsaasti "leipiä" leikkitarpeiksi. Oksista, havuista, naavasta ja kävyistä saa näköjään vaikka mitä aineksia leikkeihin. Kova höpinä kuuluu koko ajan sieltä suunnalta :) Välillä voi taiteilla "tasapainolaudalla" eli kävellä maassa makaavaa tukkipuuta pitkin. Ja ovathan nuo innokkaana auttamassa oksien keräämisessäkin pinoon. Metsässä myös oikeat eväät maistuu hyviltä, mehua ja ruisleipää niin johan taas jaksaa.

Evästauolla:




"Tasapainolautailua":


Seikkailua havukasojen päällä: