tiistai 26. kesäkuuta 2012

Keskikesän sateessa

Metsä alkaa korjata itse itseään rakentamisen aikaisten rasitusten jälkeen, mustikka ja puolukka on ruvenneet ihan itsestään leviämään. Mukavaa :)


Haagan rodopuistoa muistellessa odotellaan omien alppiruusujen kukkimista. Alppiruusuja on istutettu metsään ja erityisesti metsän sille alueelle, josta pohjamaata kaavittiin pois. Nyt vaan odotellaan näiden nököisten alppiruusujen kasvua ja omaa alppiruusupuistoa.





Metsässä puut ovat vehmastuneet, kun saavat enemmän aurinkoa kuin ennen. Tämäkin kitukasvuinen kataja näyttää ihan pehmeältä. Pihalta löytyy kanerviakin.



Viime syksyn taimikauppareissuilta mukaan tarttui erikoisempi koreanpihta. Kävyistä pitäisi tulla sinisenvioletit. 


Tänä kesänä metsästä löytyy ihan metsäkukkiakin: vanamoa, ruohokanukkaa, mesimarjaa, metsätähtiä, ... 






Kohta täällä kasvaa valkovuokkojakin! Kun oltiin kesällä 2006 muutettu Helsingistä Vaasaan, isovanhemmat kävivät myöhemmin kaivamassa Hakuninmaan kotimetsistä meille valkovuokkoja. Ne ovat viettäneet tässä välissä viisi vuotta Kauhajoella kasvimaan reunassa ja päätyivät nyt Västervikin metsänreunaan. Tervetuloa kotiin kukat :)


Hiekkalaatikon reunalle haettiin Plantagenista maanpeitekasveja ja nyt vaan odotellaan niidenkin leviämistä.


Kiitos Slottintielle maahumalantaimista, hyvin kasvaa täälläkin tontilla!

 

Ihan luonnonvaraisena maanpeitekasvina pihassa kasvaa puna- ja valkoapilaa. Niitä on yritetty istuttaa ihan kuivimpiin paikkoihin nyt muutenkin.


Tämänpäivän sade oli niiin tervetullut. Nurmikko kylvettiin ennen juhannusta ja nyt vaan odotetaan. Ja odotetaan. Ja odotetaan.



Etupihalla muurin välissä on kukkapenkin alkua. Muutama havu on jo paikoillaan ja loppukesällä tarkoitus lisätä jotakin monivuotista perennaa ja pensasta. Nyt penkkiin istutin ensihätään kosmoskukkaa, kehäkukkaa ja uutta tuttavuutta salkoruusua. 


Tontinrajalle istutettiin edellisenä kesänä isotuomipihlajaa ja roskakatosten vierustat on koristettu ruusupensailla.


Nurmikon reunalla kasvaa pienessä rinteessä mansikoita. Ne istutettiin viime kesänä ja nyt ootellaan oman pihan mansikoita. Taustalla näkyy myös kirsikkapuu, mutta siitä ei nyt sattuneesta syystä oteta valokuvia. Pihaamme on nimittäin tunkeutunut legioona kirsikkakirvoja, ja ihana kirsikkapuu on ihan mustanaan niitä. Voi pöh! Raid tappaa talossa ja puutarhassa ja toivomme pääsevämme pian tunkeilijoista eroon. 


Trampoliini on vielä paikallaan metsässä. Kunhan sille paikalle rakentuu friggebod (linkissä 15m2, meillä suunnitteilla vähän pienempi), siirtyy tramppa sille jo varatulle alueelle nurmikon reunaan.


Illan päätteeksi ähjättiin vielä laastisäkkien kanssa. Varastoon alkaa tulla tilaa varastotavaroille raksatarvikkeiden sijaan. 


torstai 4. elokuuta 2011

Puutarhan muotoja

Puutarhatyöt etenevät pikkuhiljaa. Heinäkuussa ruvettiin käsipelillä tasaamaan maata, ihan vähän vaan piti ottaa isojen puiden ympäriltä lapiolla ennen kaivurin tuloa, mutta loppujen lopuksi ilman koneita on tänä kesänä toistaiseksi tehty kaikki.

Ensin pohjamaasta poistettiin näkyvät kivet ja haravoitiin rautaharavalla. Keskikesän rankkasateet armottomasti paljastivat maan kuoppaisuuden, joten ei auttanut muu kuin ruveta kääntämään pintamaata lapiolla. Lapio kolahteli kiviin jatkuvasti ja kiviä ruvettiin kasaamaan tontin reunoille talteen. Tässä kuvassa näkyy jo käännettyä ja haravoitua maata, mietinnässä mitä tehdä noille kaikille kiville.



Takapiha on kahdessa tasossa, "yläpiha" (jossa nyt trampoliini) ja "alapiha", johon tulee nurmikko. Jotta raja ala- ja yläpihan välillä ei olisi niin suoraviivainen, päätettiin yläpihaa pyöristää vähän alapihan puolelle ja rajata se pyöristys isommilla kivillä. Ylhäällä kuvassa punaisen norsun takana olevat kivet ovat juuri sitä rajausta. Maa sinne kivien taakse on lapioitu L:n muotoisen takapihan "toisesta siivestä".

Alla olevassa kuvassa näkyy miten kivet maastoutettu pihaan. Yläpiha on tasoitettu myös sieltä pyöreästä osasta ja sen eteen tehty "medium"-kivistä hiekkalaatikko. Pohjalle laitettiin pyöreitä kiviä, sitten kivituhkaa, päälle trampoliinin rikottu, vanha matto ja lopuksi hiekkalaatikkohiekkaa.



Kuvissa ruskeat haravoidut alueet ovat käännettyä pohjamaata, johon tulee multaa ja nurmikko. Pihan kaadot menivät luontevasti kaarevaan muotoon, joten päätettiin tehdä lasitetulta kulmaterassilta polkuja. Kivituhka tuo nätisti myös kivien muodot esiin. Vasemman puoleinen polku johtaa ison männyn takaa kivimuurille, sinne vielä jotain kivaa johon kohdistaa katse. (Ihastuttava elementti japanilaishenkiseen kivipuutarhaan olisi voinut olla Sepon vanha Hiace, mutta valitettavasti se on jo matkalla Afrikkaan.) Oikean puolinen polku johtaa yläpihalle, polun päähän tulee joskus valkoinen huvimaja. Kivituhkapolkujen ansiosta välttyy nyt myös nurmikon leikkaamiselta kivien reunoilta.



Pohdintaa on aiheuttanut myös trampoliinin paikka. Halkaisijaltaan 4,3-metrinen Aconin trampoliini on niin painava, että ei kuvitellakaan laittavamme sitä nurmikolle. Sitä ei jaksa nostaa eikä viitsi kyyristellä trampoliinin alla ruohikkoa leikkaamassa. Ratkaisuksi löytyi varaston pääty ja nurmikon sijaan alue päällystetään tuolla samalla kivituhkalla. Alunperin tuohon päätyyn piti tulla pihakeinu ja kaunis kukkapenkki, mutta vielä muutaman vuoden ajan lapsiperheen pihan toiminnallisuus vie voiton ja otetaan ne rauhalliset keinuttelut sitten myöhemmin.



Kivituhkaa levitettiin myös etupihalle. Ideana että kivituhka on pohjalla ja jonain vuonna ohut asennuskerros kivituhkaa lisää ja unikiviä latomaan. Tarkkaavaiset huomaavat kuvasta, että me nykyään huristelemme kaikki omilla pyörillä - ei enää turvaistuimia tai apupyöriä!



Viimeiset kivituhkat levitettiin torstaina 4.8.2011 klo 22. Tuntia myöhemmin alkoi rankkasade - saatiin luonnollinen tasaus kivituhkapinnalle. Eikä tarvinnut maksaakaan mitään ;)

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Terassikausi avattu

Terassi- ja parvekelaatoitukset valmistuivat juuri sopivaan aikaan ja päästiin avaamaan terassikausi pääsiäisenä. Pitkästä aikaa perinteinen pääsiäismenu, grillattua lammasta keväisten lisukkeiden kera. Terassilta löytyi passeli paikka sille vanhalle rakkaalle ruokapöydällekin, joka oli hankittu ensimmäiseen yhteiseen kotiin Pannipolulle. Se pöytä, joka oli täynnä elämän jälkiä "hirviporukan" pippaloista 90-luvulla viime vuosikymmenen omien lasten lusikanpaukutuksiin. Ulkolämpötila +10, linnut sirkuttaa taustalla ja lasitetulla terassilla tarkenee paitasillaan. Elämä on ihanaa!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Puutarhasuunnitelmia

Viimeistelyä rakentamisen kanssa: loppuvuonna asennettiin terassi- ja parvekelasit, nyt on valmiina terassin ja parvekkeen laatoitus ja alakattojen laudoitus. Lasitettu parveke/terassi näin tuulisella paikalla tuntuu erittäin hyvältä valinnalta.



Terassilla istuessa puutarhasuunnitelmat jo mielessä. Ihastuimme rakennuskaavan periaatteeseen jättää metsäkaistaleet tonttien väliin. Oma metsämme jäi maakasan alle ja se pitäisi nyt jotenkin palauttaa takaisin. Olisiko ideoita miten metsittää tyhjä kohta? Punaiset viivat alla olevissa kuvissa markkeeraavat rajan paikkaa.

Näkymä terassilta. Tältä tasolta otettuna näkyy myös pihan kaksi tasoa, trampoliini ylätasolla ja alataso tulee nurmikoksi. Trampoliini tulee aikanaan siirtymään lähemmäs pihan vasenta reunaa. Nyt halutaan metsää tuohon tyhjälle kohdalle, itsellä mielessä sembramännyt tai vuorimännyt, etuosaan alppiruusua.



Sama kohta katolta. Iso maakasa oli tuossa hiekkamaan kohdalla, se takaisin metsämaisemaksi.



Tässä vielä pari kuvaa: takapihan vasen takakulma, jossa kasvaa vanhoja korkeita havupuita, joten tyhjään paikkaan istutettavat puut saisivat nekin olla aika korkeita.



Myös toisessa takakulmassa kasvaa korkeita kuusia. Trampoliini näkyy vähän oikeassa reunassa.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Pintaa jo näkyvissä!

Talon etupihaa rajaava muuri sai tänään peltiä päälleen.



Sitten kierros sisätiloissa - ensimmäisenä eteinen, joka toimii tällä hetkellä eteiskaapin, jää-viileäkaapin, pakastinkaapin ja sohvakaluston säilytystilana.



Eteisestä avautuu näkymät keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen suuntaan.



Alakerran wc. Saimme pari viikkoa sitten wc-istuimen, hip hurraa! (Wc:n huuhtelu tapahtuu toistaiseksi vesisangon avulla, mutta hyvästi hyttyset, kärpäset ja bajamaja!)



Paulin sähkökeskus



Olohuoneen suuntaan, oikealle jää vielä työtilasyvennys.



Ruokailutilasta keittiön suuntaan. Auringonvalo ja pihakoivun varjot tekevät lattiaan hauskan "maton" ruokapöydän kohdalle.



Portaikkoon asennettiin tänään puukaide.



Yläkerran aula ja liukuovikaappi.



Tyttöjen huoneisiin löytyi täydelliset liukuovikaapit. Levyoveen voi kiinnittää julisteita ja peiliovesta ihailla tanssi- ja jumppakoreografioita.



Kodinhoitohuoneen kaapit



Pesukone ja kuivausrumpu sijoitetaan vierekkäin tason alle.



Yläkerran wc. Laatikon etuosassa vielä siniset suojamuovit.



Kylppärissä on suihkut ja amme paikoillaan. Kylpyhuoneen seinä jatkuu oikealle saunana eli saunan päätyseinä on valkoista laattaa. Lauteet ovat tuota harmaata lattialaattaa ja seinät tulevat paneelista. Saunan ja kylpyhuoneen väliin tulee lasiseinä. Oli hauska huomata, että Kuopion Asuntomessuilla on yksi samankaltainen toteutus, kohde nro 16.



Yläkerran wc