lauantai 11. heinäkuuta 2009

Korkeatasoista työskentelyä

Perjantaina Pauli sai lautataapelin valmiiksi tontin reunalle. Ja minuutilleen ajoissa, sillä saman tien kun viimeinenkin lauta oli paikoillaan ja olisi ollut ruokatauon paikka, niin kattoristikoita kuljettava rekka saapui tontille ja kuorma purettiin etupihalle juuri samaiselle paikalle, jossa lautakasa oli ollut.



Lauantaina Pauli rakensi työmiehille muuraustason rakennusten välisen katoksen päälle. Tarvittiin yli 6-metristä lankkua ja sellaista ei täkäläisissä rautakaupoissa löydy ainakaan hyllytavarana. Mutta onneksi oli nyt noita tontilta kaadettuja isoja puita, joiden sahatavarasta sitten löytyi yli 6-metriset lankut. Lankkujen lisäksi tarvittiin isoja harkkolavoja ja niihin vielä täytteeksi 1,5-metriseksi sahattuja lautoja, jotta "laituri" oli yhtenäinen.



Tason jatkaminen varaston puolelle toteutettiin samalla tavalla.



Kuvia yläkerrasta. Päätyseinässä pitkä korkea ikkuna ja kaksi pikkuikkunaa antavat valoa porrasaukkoon. Vasemmanpuoleinen pikkuikkuna on saunan ikkuna. Vasemmanpuoleisen seinän ikkunat ovat kylppärin ikkunoita. Hienoksi tuli tuo yläkolmio.



Yläkertaan tulee korkea ja vino sisäkatto, joten kantavat väliseinätkin muurataan kuten päädyt.



Ja vielä kolmas kattokolmiokuva.