sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Lauantai-illan actionit tarjoaa Jämerä

Yläkerran lattian kanssa on viikonlopun aikana hikoiltu. Lämpötila katolla on paahtava. Lauantaina Pauli korjasi urajyrsimen, teki urituksia ja taivutteli harjateräksiä.



Homman jatkamiseksi tarvittiin kaksi käsiparia, joten kehiteltiin luova ratkaisu asiaan: Pihla yöunille autoon, Petralle tekemistä autoon ja vahtii samalla nukkuvaa Pihlaa. Tuossa vaiheessa lämpötilakin oli jo viilentynyt sopivammaksi. Myöhäisillan aikana tehtiin kolme saavillista juotoslaastia, Pauli kaatoi sitä uriin ja Miia liippasi lastalla sileäksi.

Sunnuntaina lämpötila katolla oli entistä paahtavampi. Pauli sai päivällä kuitenkin tehtyä vaakasuuntaiset uritukset ja taivutteli lisää harjateräksiä. Pihla nukutettiin taas autoon ja Petra viihdytti autossa itseään uuden kännykkänsä kanssa. Miia teki sen, minkä oikeastaan urajyrsimen pitäisi tehdä, eli kerätä möhnät urista. Sitä kertyikin sen verran paljon, että juottamista ei enää viitsitty iltakymmenen jälkeen aloittaa, vaikka lämpötila olisikin ollut parhaimmillaan siihen puuhaan. Tänä iltana toiseen kerrokseen kiipeäminen tikapuita pitkin sujui jo hieman varmemmin kuin edellisenä iltana...

Tontilta käsin on usein piipahdeltu tyttöporukalta lähirannalla Strömsössä. Merivesi on kirkasta ja ilmeisen lämmintäkin, kun Miiakin uskalsi karistaa talviturkkinsa, vaikka tämä on aikaisempina kesinä tapahtunut usein vasta elokuussa (tai viimeistään joulukuussa Lanzarotella). Petra hyppeli laiturilta ja sukelteli innokkaasti ja Pihla tietenkin teki kaiken perässä. Tropiclandian ulkovesipuistokin ehdittiin kokea lauantaiaamuna.