tiistai 19. toukokuuta 2009

Nimikyltti

Talon sokkelin maskiharkkokerros alkaa olla valmis. Ainoastaan sisäänkäyntien kohdalla on vielä muuraamista, koska sinne tulee betonivalettuja askelmia. Maskiharkkojen kanssa sokkelin yli kulkeminen on jo aika vaikeaa, kun rappuskivetkin alkavat olla mukana muurauksessa. Tuulettuvan alapohjan ryömintätilaan jää metrin verran korkeutta. Jykevät styroxpinot toimivat hyvinä työskentelytasoina.



Tontille toimitettiin tänään nimikylttikin. Peräkärry muuntui illalla työtilaksi, jossa Pauli rakensi nimikyltille hienon kehikon. Puumateriaali on ikivanhaa painekyllästettyä kestopuuta.



Kaupungin tekemää korkeusaseman mittavirhettä tutkittiin tänään tarkemmin. Maanrakentaja Berglund oli koko ajan millilleen selvillä oikeasta korkeusasemasta, mutta kaupungin mittausosaston oma toleranssi on näköjään reilusti suurempi kuin rakentajille sallittu +/- 10cm.